sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Hyvinkää FCI 1 & 7/8, 22.9.2019

Huh huokaus. Tämä päivä taas muistutti, miks mä en viihdy näyttelyissä! Kehä oli postimerkin kokoinen, varustettu isolla vesilätäköllä. Kulkuväylä vieressä aiheutti sen, että ihmiset menivät kehän läpi, vaikka siellä oli arvostelu käynnissä! Koirien kohtelu ei aina ollut kaunista...

Tuomari Tenson Helin arvosti liikkeitä, liikkeitä ja liikkeitä. Valitettavasti kehän koko ei suonut tähän oikein mahdollisuuksia. Sinänsä ehdottomasti samaa mieltä liikkeiden tärkeydestä. Olisi kiva saada kehä, jossa ne voisi esittää! Mukava tuomari kyllä!

Nuorten luokassa viidestä ilmoitetusta nartusta kaksi oli poissa, joten kehässä oli vain Vitaalin neidot. Ruuti juoksi hienosti ERIn ja sai tuomarin kehuja! Koira olisi SA:n arvoinen, mutta kun ei näe kunnolla liikkeitä kehän pienuudesta johtuen. Hieman oli tiimillä erimielisyyttä, koskiko kehut koko pentuetta (tuomari kysyi, onko nämä samasta pentueesta, joten kai niissä jotain samaa näköä on) vai yksinomaan Ruutia. Samapa tuo, parhaita ne on mun silmissä joka tapauksessa kaikki! Onnea ERIstä Ruutille ja kuskille!

Avoimessa narttuja oli neljä (yksi poissa). Hatti oli kerännyt kierroksia autossa odotellessa vuoroaan. Jouduin kiskaisemaan sen lähes suoraan autosta kehään, ja kierroksia oli enemmän kuin tarpeeksi. En ehtinyt valmistautua kehään, enkä varsinkaan valmistella koiraa. Hatti oli mielestään tokokokeessa, valitettavasti. Hemmetin hyvä kontakti sillä kyllä oli!

JUN-ERI JUN1 Vitaalin Villiyrtti, om. Mervi Alatupa
JUN-EH JUN2 Vitaalin Villivadelma, om. Sari Paavilainen
JUN-EH JUN3 Vitaalin Villiminttu, om. Sari Paavilainen
AVO-H Pikkupaimenen Zippity Zone, om. Sari Paavilainen
Tuomari: Tenson Helin, Suomi

Kiitos Merville Ruutin kanssa puuhastelusta! Ja Jonnalle handlausavusta!



Sanalliset arvostelut:

Ruuti (V. Villiyrtti)
Sopivat mittasuhteet ja luusto. Oikeanmallinen pää, hieman vaaleahkot silmät. Rodunomaiset korvat.  Hyvä ylälinja. Hieman korkealle kiinnittynyt, selän päälle kääntyvä häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu riittävän tehokkaalla askeleella.

Holly (V. Villivadelma)
Sopivat mittasuhteet & luusto. Oikeanmallinen pää. Rodunomaiset korvat. Hyvä ylälinja. Korkealla kannettu, lähes selän päälle kääntyvä häntä. Eturinta saisi olla korostuneempi. Hyvä rintakehä. Tasapainoiset kulmaukset. Riittävä etuaskel. Melko sidotut liikkeet ja tempon noustessa taipumus laukata.

Hinni (V. Villiminttu)
Oikea koko. Sopiva luusto. Oikeanmallinen pää. Rodunomaiset korvat. Hyvin kevyt kuono. Turhan korostunut otsapenger. Riittävä kaula. Korkealle kiinnittynyt & korkealla kannettu häntä. Eturinta saisi olla korostuneempi. Riittävä rintakehä. Hyvä turkki. Riittävät etu-, erinomaiset takakulmaukset. Takaliike jää rungon alle.

Hatti (Pp Zippity Zone)
Sopivat mittasuhteet & luusto. Hyvä kuono-osa mutta turhan korostunut otsapenger. Rodunomaiset korvat. Hyvä ylälinja. Korkealle kiinnittynyt häntä, joka kääntyy selälle. Turhan voimakas runko. Tasapainoiset kulmaukset. Melko lyhyt etuaskel, takaliike jää rungon alle > taipumus laukalle.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Nooa Suomen 3. paras etsintäkoira!

Vitaalin ensimmäisen pentueen isä Nooa eli FI MVA FI KVA JK3 EK3 HK3 Dreamoor The Wizard of Oz saavutti pronssimitalin palveluskoirien SM-kisoissa tänään Lahdessa! Aivan mielettömän upeaa!

Suomen 3. paras etsintäkoira! Onnea Nooa ja Sanna!

Kuva: Jani Heinilä

Kuva: Sanna Hyytiäinen

lauantai 17. elokuuta 2019

Kajaani RN 17.8.2019

Suomen pohjoisen puolen edustajamme Iippa (Vitaalin Villiviini) kävi näyttäytymässä Kajaanin ryhmänäyttelyssä juuri ja juuri pentuluokkaan mahtuvana vielä. Seisottaminen oli onnistunut, mutta liikkeessä oli näyttänyt enemmän pomppua kuin ravia. Voi rakas Iippa-murusein! 

PEN1 ROP KP Vitaalin Villiviini, om. Sanna Kaikkonen

Sanallinen arvostelu: 
Kohta 9 kk. Hyvänkokoinen. Oikeat mittasuhteet. Hyvät linjat. Päässä kaunis ilme. Purenta ok. Alaleuka saisi olla vahvempi. Hyvin asettunut lapa. Pitkä mutta pysty olkavarsi. Hyvä rintakehän muoto. Hyvä selkä ja lantio. Avoimesti kulmautunut takaa. Kok. sop. luusto. Hyvät käpälät. Liikkuu lyhyellä tehottomalla askeleella. Pitäisi keskittyä enemmän eteenpäin liikkeessä kuin ulospäin. 
Tuomari: Lena Danker-Höglund

Kuva: Sanna Kaikkonen

Kuva: Sari Paavilainen 7/2019



sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Eukanuba Summer Show 2019

Pentusten kanssa näyttelyssä. Kohtuullisen kuuma päivä, varjossa +32. Järjestys meni taas uusiksi edellisiin näyttelyihin verrattuna! Mukava tuomari. Kysyi heti, onko tässä sisarusparvi. Ja lopuksi, järjestystä miettiessään tuumasi, että ihan täysin hiusten halkomista tämä homma. Sanoisin, että Hoppu voitti liikkeillä ja Ruuti jäi kolmanneksi, koska häntä.

Tulokset: 

PEN1 KP ROP Vitaalin Villivadelma "Hoppu"
PEN2 KP Vitaalin Villiminttu "Hinni"
PEN3 KP Vitaalin Villiyrtti "Ruuti"
Tuomarina Tarja Löfman

Sanalliset arvostelut

Hoppu
8 kk vanha erinomaisen tyypillinen narttu. Hyvät mittasuhteet. Hyvä purenta. Lupaavan mallinen pää. Hyvät kulmaukset. Rintakehän tulee täyttyä. Hyvä ylälinja. Liikkuu ahtaasti takaa, sivulta erinomaisella askelpituudella.

Hinni
8 kk vanha mittasuhteiltaan tyypillinen narttupentu. Hyvä purenta. Oikeat pään mittasuhteet mutta vielä kapea kallo-osa. Hyvä luusto. Tasapainoiset kulmaukset. Kapea rintakehä, joka voisi olla pidempi ja lanneosa lyhyempi. Liikkuu kapeasti takaa ja sivuaskel voisi olla pidempi.

Ruuti
8 kk vanha mittasuhteiltaan tyypillinen narttupentu. Kuono-osan tulee täyttyä. Hyvä luusto ja täyteläinen runko. Tasapainoiset niukahkot kulmaukset. Liikkuu kapeasti takaa ja sivuaskel voisi olla pidempi. Ajoittain turhan korkea-asentoinen häntä.

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Nooalle HK3 ykköstuloksella! Onnea Sanna!

Ensimmäisen Vitaalin-pentueen isä Nooa (FI MVA FI KVA JK3 EK3 HK3 BH Dreamoor The Wizard of Oz) on tänään hakuillut ykköstuloksen kuninkuusluokasta! Onnea Sanna ja Nooa!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Tokokoe 2.6.2019 Heinola

Hatti tokoili Heinolassa viimeisen alokasluokan ykkösen 187 pistettä, sijoitus 3/11 ja TK1.

BH TK1 Pikkupaimenen Zippity Zone "Hatti", om. Sari Paavilainen

Näyttely 21.7.2019 Hyvinkää

Hinni & Holly pistäytyivät Hyvinkään kaikkien rotujen näyttelyssä tuomisinaan PEN1 KP ROP Vitaalin Villiminttu ja PEN2 Vitaalin Villivadelma. Tuomarina Marja Talvitie.

Sanalliset arvostelut:

Hinni
7 kk ERI tyyppi, vielä hieman voimakas otsa! Hyvin sijoittuneet korvat. Hyvä kaula & ylälinja. Riittävät etu- ja takakulmaukset. ERI ylälinja. Hyvä karvan laatu. Tyypilliset liikkeet.

Hoppu
Lanneosaltaan pitkä, edestä kovin löysä ja niukkasti kulmautunut tyttö. Kallo saa vielä leventyä. Oikein sijoittuneet pystyt korvat. Vielä hieman pehmeä selkä. Oikein kannettu häntä liikkeessä. ERI karva. Tarvitsee aikaa. Liikkuu kovin löysästi edestä.

Vitaalin Villiminttu "Hinni", om. Sari Paavilainen

Vitaalin Villivadelma "Holly", om. Sari Paavilainen

Suomen bordercolliet & australiankelpiet erikoisnäyttely 9.6.2019 Loviisa

Osallistuimme kunnioituksesta Hukan ja Hatin kasvattajaa Sari Solantia kohtaan bortsujen erikoisnäyttelyyn. Matkassa oli Hukka, Hatti ja Hatin koko pesue Hinni, Holly, Ruuti ja Iippa. Hukka ja Hatti saivat molemmat EH:t, ja Hukka vieläpä näyttelyn iäkkäimmän bordercollien kiertopalkinnon.
Meidän tiimin palkinnot



Pennuilla meni hieman paremmin. Iippa voitti ensin urosten pikkupennut, sitten kaikki bortsujen urospennut. Sitten ROP-pentu ja viimein vielä BIS-pentu. Upea upea Iippa! Hinni voitti nartut, Ruuti oli PEN2 ja Holly PEN3. Kaikki saivat KP:n. 

Vitaalin Villiviini "Iippa", om. Sanna Kaikkonen

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Pentuja!

Hattaramaan kakarat

Pentuja yhdistelmästä Hatti & Nooa! 

Tästä yhdistelmästä tulee jäämään yksi pentu kotiin. Miksi haluan pennun Hatista? 

Tähän on kaksi selkeää syytä. Ensimmäinen ja tärkein on se, että koira on peloton. Sillä ei ole minkäänlaisia kummallisia pelkoja mitään asioita kohtaan. Ei ääniä, ei alustoja, ei ilotulitusta, ei laukauksia. Uutena vuotena Hatti voi olla ulkona vielä puolen yön aikaankin, vaikka lähistöllä ammutaan. Se saattaa lähteä jahtaamaan taivaan raketteja, mutta kuuntelee siinäkin kohtaan luoksetulovihjettä. Kerran Hatti hyppäsi lavalle, joka oli täynnä lasipurkkeja. Lasit lentelivät pitkin kivilattiaa ja osa särkyi. Koira ei korvaansa tuolle metelille lotkauttaunut. 

Toinen syy on hyytymätön moottori, se jaksaa työskennellä loputtoman kauan. Seuraaminen on parhaimmillaan, kun ollaan saatu ensin pistää menemään isoimmat höyryt. Silti koira kestää ja kestää.. 

Hatti on nopeaälyinen ja toimintakykyinen. Se katsoo mallia siitä, mitä Hukka (Hatin emä) tekee, ja tekee omalla vuorollaan perässä. Jos se haluaa jonnekin, sitä ei estä aidat eikä talot. Tämä toki aiheuttaa omat murheensa omistajalle, mutta itse arvostan moista toimintakykyä. Älykkyys näkyy kaikessa arjessa, ja uusien asioiden opettamisessa. 

Hatti on ollut syntymästään asti erittäin liikunnallinen ja se on hallinnut kehonsa loistavasti alusta asti. Parin tunnin ikäisenä pentu tuli 20 cm korkeasta laatikosta reunan yli pois. 6 viikon ikäisenä neitokainen pääsi ensimmäistä kertaa rantaan ja se lähti välittömästi uimaan kohti ulappaa - kuin olisi tehnyt sitä päivittäin. 4-5 kk iässä koira tuli 130 cm korkean tiskin yli kiipeämällä ensin pyörivälle tuolille, siitä pöydälle ja lopulta tiskille ja sieltä suoraan alas. Metrin korkea portti ylitettiin samoihin aikoihin. 130 cm (+maavara) korkea portti ylitettiin muutaman tunnin päästä asennuksesta. 8 kk iässä neiti kiipesi tikkaita pitkin katolle ja toiselta puolelta alas lumikasan kautta, koska hän halusi lampaille. 

Hatti on kuuliainen, kiltti koira, jonka kanssa arki on ollut helppoa puolet koiran elämästä. 3 vuoden ikään asti energiaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Sittemmin koira on aavistuksen asettunut, mutta on kuitenkin aina valmis hommiin. Mihin tahansa hommaan. Hatti tykkää ihmisistä ja on helposti käsiteltävä. Väkisin kiinni pitämisestä Hatti ei tykkää, mutta se on koulutettu sietämään se. Hatti näyttää nyt 6v ikäisenä rauhalliselta. Se on pitkälti koulutettua: vireen hallintaan, rauhoittumiseen ja paikkamakuuseen on panostettu kouluttamisessa ehdottomasti eniten. 

Toisten koirien kanssa Hatti tulee juttuun ainakin, jos ne ovat uroksia. Tuttavapiirissä ei oikein ole narttuja. Hatti toimii Ohituskoulussa häiriökoirana ongelmitta. 

Nenähommat ovat aina olleet Hatille helppoja. Sen kanssa on tehty ID-hajuerottelua ja jonkin verran nose workia. 

Hatti on minulla ensisijaisesti työkoirana demoamassa opetettavia asioita ja ohitusharjoitteluissa luotettavana ohitettavana. Seuraavaksi tärkein tehtävä on pienet paimennustehtävät: lampaamme eivät tottele minua, mutta Hattia ne tottelevat. Hatti on suorittanut BH-kokeen ja tänä viime kesänä innostuimme tokosta, josta meillä on kaksi ykköstulosta alokasluokasta samalta viikonlopulta, joista toinen oli piirinmestaruuskisa. Tokoa jatkamme tulevaisuudessa. Palveluskoiralajit taitavat kaatua ohjaajan kammoon metristä kohtaan. Kotona koira hyppää metrin aidan yli päivittäin, mutta kiinteän esteen hyppäyttäminen ei ole turvallista, oli koira miten taitava ja hyvä hyppääjä tahansa. 

Hatti on astutettu kahdesti Nooalla. Astutus sujui luonnollisesti. 


Lonkat: B/B
Kyynär: 0/0
Olkapäät: terve, ei OC/OCD viittaavia muutoksia
Selkä: LTV1, VA0
Geenitestit: CEA, CL, TNS, IGS, RS, MDR1, SN, MH normaaleja, glaukooma riskigeeni N/G (kantaja)
Silmät: PPM, iris-iris: todettu, PPM, iris-linssi: todettu
Gonioskopia
: lieviä muutoksia (Jalomäki 9/18)
Polvet: 0-0
Sydänkuuntelu: ei sivuääntä
Kokeet: Toko 2xalo1, BH


Nooa (FI MVA FI KVA JK3 EK3 HK3 BH Dreamoor The Wizard of Oz)

Synt.: 30.4.2011
Lonkat: A/A
Kyynär: 0/0
Olkapäät: kuvattu 01/2016 ei muutoksia
Selkä: VA0, LTV0, SP0 (kuvattu 5v iässä) 
Geenitestit: CEA terve (perimän perusteella), TNS normal
Gonioskopia: terve (Jalomäki 9/18)
Kokeet: Käyttövalio jäljeltä ja etsintäkokeesta, yhtä ykköstä vaille käyttövalio hausta ja kahta ykköstä vaille tottelevaisuusvalio. Kilpailee myös vesipelastuksessa. 

Miksi Nooa? 

Uroksella oli kaksi vaatimusta yli muiden: pelottomuus ja hyvät terveystutkimustulokset. Arkoja pentuja en halua maailmaan saattaa, ja arkuus periytyy erittäin voimakkaasti. Nooalla on "puhtaat paperit" terveyden osalta kaikin puolin. Nooa on tasapainoinen ja helppo perhekoira, joka hivenen tasapainottaa tulista Hattia. Nooan tulosrivi kertoo riittävästi koiran toimintakyvystä: lajivalikoima on riittävän monipuolinen ja tulosvarmuus aivan loistava. Lisäksi Nooalla on jo jälkeläisiä, joiden terveydestä on näyttöä. Nooa on melko kookas, joka sekin tasapainottaa pikkuruisen Hatin geenejä. Kaikinpuolin unelmauros! Vaikea keksiä mitään, mitä haluaisin Nooassa muuttaa. 

Nooan omistaja Sanna kertoo koirastaan sivuillaan www.dreamoor.fi/nooa.htm

Nooa on luonteeltaan helppo, sen kanssa arkielämä on rentoa, sillä se on sosiaalinen ihmisille ja muille koirille, eikä jännitä uusia tilanteita tai paikkoja. Nooassa ei ole salakavaluutta eikä terävyyttä vaan se on leppoisa ja rauhoittumaan hyvin kykenevä perusuros ja suhteellinen helppolukuinen koira.

Nooa on työskentelyhaluinen, motivoitunut ja energinen. Sen kanssa on ihanan inspiroivaa treenata, koska siitä löytyy potkua mutta sen into on onneksi hallittavissa eli se on suhteellisen helppo kanavoida oikeisiin asioihin. Nooaa pystyy kouluttamaan sekä ruualla, että lelulla, molemmat käy mutta lelupalkka on selkeästi parempi ja joskus menee sen kanssa vähän överiksi. Nooan kanssa oli helppo löytää yhteinen sävel, luemme toisiamme aika hyvin mikä edesauttaa nopeaa oppimista.

Nooalla asuu aurinko sydämessä. Sen tunnusmerkki onkin jatkuva hännänheilutus. Nooan häntä viuhtoo niin treeneissä, näyttelyissä kuin kotonakin oli siihen muiden mielestä aihetta tai ei. Kun Nooa lonkkakuvausta varten nukutettiin, se kuuli unen läpi kun eläinlääkäri ja minä siirsime sitä lattialta kuvauspöydälle niin sen häntä heilui silloinkin vaikka se oli totaalisen unessa.

Nooa läpäisi BH-kokeen reilun vuoden iässä ja näin saimme oikeuden osallistua palveluskoirien jälkikokeisiin, joka on Nooan päälaji. Jäljen lisäksi se kisaa voittajaluokassa sekä etsintäkokeessa että haussa. Maasto-osuudet ovat Nooan vahvuus ja intohimo, niitä se jaksaisi treenata vaikka miten paljon. PK-lajien lisäksi Nooa tekee VEPEä ja tokoa, joskin toko on jäänyt pitkästi taka-alalle ohjaajan motivaation puutteen vuoksi. Ehkä jonain päivänä jaksamme taas innostua tokosta uudelleen.

Nooa on Suomen Muotovalio. Sen valttikortti näytelmissä on ehdottomasti sen hyvä liike ja terve, rodunomainen kokonaisuus. Nooa on raamikas ja komea uros!

Videoita Hatista


Toko 8.9.2018 ALO1 166,5
https://youtu.be/3WPIZqo2o2o

Toko 9.9.2018 ALO1 181,5 p.
https://youtu.be/9UyHYvvFZLY

Hassu Hattara steppaa
https://youtu.be/Pq_-pPHa27g

Luonnetesti, osa 1
https://youtu.be/NmOoTbdVqEs

Luonnetesti, osa 2
https://youtu.be/W42D3ObMpHU

Luonnetesti, osa 3
https://youtu.be/UOb7x2wl_zM

Sinulleko Hattaramaan Kakara? 
Pennut ovat syntyneet 25.-26.11. keisarinleikkauksella. 
Luovutus on 27.1. ja siitä eteenpäin. 

Pennut luovutetaan vastuullisiin, positiivisiin koulutusmetodeihin sitoutuneisiin, harrastaviin koteihin 9 viikon iässä. 8 viikon kohdalla on arkuuskausi, joten se ajankohta on nykytiedon valossa huono luovutusikä. 8-9 viikon iässä emo opettaa pennuilleen pissapaikan ja puremisen eston. Sosiaalistaminen ja ympäristökoulutus on pitänyt aloittaa jo 9 viikon luovutusikää aikaisemmin. Tämän tulen hoitamaan itse, joskin pentujen tulevat omistajat saavat olla mukana mahdollisuuksiensa puitteissa: erinomainen tilaisuus tutustua pentuihin, nähdä miten ne reagoivat vieraassa paikassa ja outoihin asioihin. Pennut pääsevät myös tutustumaan suureen maailmaan turvallisesti pentuesisarusten kanssa vahvan ja pelottoman emon näyttäessä hyvää esimerkkiä. 

Pennuille aletaan opettamaan peruskäytöksiä niiden ollessa n. 5 viikon ikäisiä. Peruskäytökset pitävät sisällään lähelläpysymisen, luoksetulon, kohteet ja rauhoittumisen sekä käsittelyn ja varusteisiin totuttamisen. Tähän voivat tulevat omistajat halutessaan osallistua.

Pennut tulevat syömään raakaruokaa alusta asti.

Pennuista on kuvia ja videoita Facessa ryhmässä Hattaramaan kakarat >>

Pennuille on tarjolla tukea koko sen elämän ajaksi. 

Jos kiinnostuit pennusta, täytä lomake >>

Tiedustelut: Sari Paavilainen, puh. 0405933131 tai sari.paavilainen@koirakouluvisio.com